Puistossa ilta viilenee.
Pete lampimikseen hyppelee.
Kelloaan katsoo kiroillen,
sytyttaa rookin viimeisen.
Luokan priimus oli koulussa,
nyt kuudentoista, koniin koukussa,
eika mutsi jaksa valittaa,
faijaansa ei oo nahnytkaan.
Pete pitaa huolen itsestaan,
eilen sai viestin frendiltaan:
"Nyt olis helpot massit tiedossa,
jos tuut mukaan, nahdaan puistossa."
Pete pystyyn nostaa kaulukset
ja kiskoo sauhut viimeiset.
Viela kerran miettii mielessaan,
ei oo mitaan menetettavaa...
(Chorus:)
Maailma matkaa radallaan,
paiva nousee uudestaan.
Ei mikaan muutu milloinkaan,
kaikki sailyy ennallaan.
Samat tuulet puhaltaa,
samat sateet lankeaa
ja kaikki kaunis katoaa,
kaikki kuolee aikanaan.
Kaunis nuori nainen Laura on.
Kaytyaan kauppaopiston,
paatti oman firman perustaa,
haki ison lainan pankista.
Mutta Laura joutuu vaikeuksiin,
ajettiin firma konkurssiin.
Nyt selvia ei laskuistaan,
lainasta puhumattakaan.
Sen vanhemmilla rahaa riittais,
mut ne ei haluu auttaa tytartaan.
Ne sanoo: "Tervetuloa maailmaan,
taalla parjata saa omillaan."
Laura valvoo yonsa rukoillen,
"Luoja auta, selvia en."
(Chorus...)
Laura saapuu pratkallaan,
sen puiston laitaan pysayttaa.
Pete nousee taakse istumaan,
kumpikaan ei sano sanaakaan
ja he ajavat pihaan huvilan,
Laura avaimensa ojentaa
ja Petea viela muistuttaa,
missa mutsi pitaa korujaan.
He luulivat jo selvinneensa,
kun Laura nakee peileistansa,
kuinka valot siniset valahtaa,
vaatien pysahtymaan.
Laura kaantaa kahvaa huutaen:
"Pida kiinni, Petri Ruusunen!"
Aamulla loopit hehkuttaa
ja hetken he ovat legendaa...
(Chorus...)
